lauantai 10. helmikuuta 2024

Painopeitto ja unisatuja

Olen aina tykännyt nukkumisesta. Ei minua tarvinnut lapsenakaan suostutella nukkumaan. Muistan että jossain vaiheessa oikein odotin, että pääsen mielikuvitusmaailmaan, jota rakentelin ennen nukahtamista. Viime aikoina olen löytänyt BookBeatin äänikirjapalvelusta Unisatuja rauhattomille aikuisille. Viehättäviä kuunneltavia lyhyitä tarinoita, joita Vuokko Hovatta lukee levollisella äänellään - ensin kerran - sitten saman uudestaan vähän hitaammin ja hiljempaa. Yleensä kuulen tuon ensimmäisen kierroksen, en aina sitäkään...

Toinen hyvän unen tuoja on painopeitto. Vastustelin sitä ensin, kun lähi-ihminen sai sellaisen itselleen syntymäpäivälahjaksi ja ihastui siihen niin, että halusi ostaa sellaisen myös minulle. Mutta sitten kokeilin, ja ihastuin itsekin. Sitä en osaa sanoa, onko uneni yhtään rauhallisempaa tai levollisempaa, ne asiat mielestäni johtuvat myös muista seikoista. Mutta olen aina kietoutunut peittooni kuin toukka koteloonsa, ja siihen painopeitto sopii hyvin.

Kohta (toivottavasti) mennyt talvi on ollut piiiiitkä ja raskas, olisin halunnut nukkua talviunta koko tämän ajan. Vaikka hyvän yön edellytykset ovat olemassa, silloin tällöin on niitä aamuyön suden hetkiä, jolloin moni keskeneräinen asia muuttuu unta uhkaavaksi, eikä siinä painopeitot silloin auta. Valoa on kuitenkin tunnelin päässä, ja sen näkee jo päivän pidentymisenäkin. Pientä mielenkiintoa on taas heräämässä harrastuksia kohtaan.

Lähi-ihminen rakensi toiveestani kudontaharrastuksilleni loimenluontikehikon. Pieni eurolava ja pätkiksi sahatut harjanvarret - niistä syntyi varsin tukeva ja käyttökelpoinen kehikko, joka näppärän kokoisena on myös helpohko säilytettävä. Yksi loimi on sillä jo luotu ja testattu - hieman vaatii vielä tekijältä napakkuutta, että saa loimen pysymään tiukkana - mutta nyt on loimi jo puissa ja odottaa kutomista.




maanantai 11. syyskuuta 2023

Kesähuonekoukku

Aina sitä on johonkin koukussa. Enemmän tai vähemmän harmilliseen. Tämän kesän koukkuni taitaa olla siitä harmittomimmasta päästä. Kun uusi työni on osoittautunut välillä melkoisen kuormittavaksi, töiden jälkeen olen voinut paeta kesähuoneeseen. Lähes päivittäin. Kirja kainalossa ja herkkupussi toisessa. Sekin koukuttaa, että hyvää oloa täytyy tehostaa jollain makoisalla. 

Keväällä ja kesällä oli ihanaa kuunnella luonnon ja lintujen ääniä. Ja erityisesti sateen ropinaa. Nyt on luonto hiljentynyt, mutta vielä kun syyskuu antaa lämpöään, voi kesähuoneessa viipyä vaikka pimeään asti ja odottaa että aurinkokennovalot syttyvät. Silloin ei enää tarvitse edes lukea - tai näe lukea - mutta siellä voi vain olla ja viettää lähes meditatiivisen hetken. Olen jo nyt huolissani, miten jaksan talven,... ostanko talvimakuupussin ja kietoudun sen sisään taskulamppu kainalossa. Miksei.

Ei tiennyt lähi-ihminen kesähuonetta rakentaessaan, miten tärkeä paikka siitä on tullut. 









Kuvat: Matias Silmunen


sunnuntai 18. joulukuuta 2022

Sisustamisesta ja projekteista

 Osui silmään lehdessä ollut juttu joulun sisustuksista, ja väreistä. Ällökuva jo karkoitti lukemasta juttua, sen sijaan sunnuntai-aamun runosuoni sai miettimään miltä meidän kotimme näyttääkään sisustajan näkökulmasta:

" Moninaisia harmaan sävyjä keittiöön tuo sanomalehtien kasvava pino, joka jo hivottelee yllä olevan taulun (sinänsä ihan oikeasti komea sisustustaulu) alareunaa. (Lähi-ihminen haluaa lukea lehtensä yhä paperiversiona.) Pieniä väripilkkuja näkymään tuovat vastaasti kasvava pino aikakauslehtiä ja mainoksia. 

Keittiön runsaat työtasot astioineen, purkkeineen, leivänpaahtimineen, kahvinkeittimineen, likaisine lusikoineen, mikroaaltouunineen, kelloradioineen, kynineen, avoimine ristikkosivuineen, kertovat kotoisasti, miten asiat saavat rennosti olla. 

Metsään päin avautuvien ikkunoiden laatoitetut reunat antavat oivat tasot talouspaperitelineelle, munakellolle, veitsitelineelle, mortteleille, kynttilänjaloille, tyhjille mutta jostain syystä säilytettäville pulloille, ynnä muulle roinalle, joka ei muualta ole paikkaansa löytänyt. Ja joita saattaa aina yhtäkkiä tarvita. Kuten Irlannista muistoksi saatu valkoisen lampaan hahmoinen suolasirotin, jolta on alunperin parina ollut musta lammas rikkoutunut jo päiviä sitten.

Keittiön ruokapöydälle - kunhan se jouluksi siistitään - on mietitty harmaan kaitaliinan sekä punaisten ja valkoisten tablettien jouluinen väriskaala. Ei mitään tonttuja kuitenkaan. Rajansa kaikella.

Olohuoneen värejähän edustavat harmaa, harmaa ja harmaa. No, onhan keinutuolin päällä värikkäistä jämälangoista virkattu isoäidin neliöistä koostuva peite..."

Jep, sisustustrendit sikseen, koti on asukkaidensa näköinen ja niin pitää ollakin. Meidän olohuoneemme  sisustukseen kuuluu juuri nyt mm. ystäviltä saatu sohva, jota kissat ovat käyttäneet raapimispuuna niin, ettei alkuperäisestä kankaasta ole kuin riekaleet jäljellä. Mutta kun ystävät olivat heittämässä sohvaa pois, entisöijä minussa taas heräsi. Sohva vaikuttaa laadukkaalta ja tyynyt ovat muotonsa säilyttäneet. Mittailujen ja pähkäilyjen jälkeen sohva raahattiin meille, ja saatiinkin se viimein kolmannesta ulko-ovesta mahtumaan. Onneksi meillä on monta sisäänkäyntiä. Päiväunet sohvalla on jo testattu, ja sohva hyväksi todettu. Tästä entisöinti-projektista ehkä joskus myöhemmin.

Jotta projekteja olisi riittävästi. Kesken on vielä sininen räsymatto, jota aloin kutomaan vain siksi, että saisin loputtomiin kestäneen mattoloimen pois puista. Sekä hieman vähennettyä valtaviin määriin kasvaneita kudekasseja, jotka eivät mahdu mihinkään piiloon. 

Ei meillä silti mielestäni tarvita kaaoksen kesyttäjiä. Eikä teknisiä viihdykkeitä - meillä ei ole koskaan tylsää hetkeä, jos niikseen tulee.